Viikonloppuna testailin hieman reittejä keskustaan ja toimistolle. Mun lähettyviltä kulkee suora bussi, mutta jotenkin tykkään enemmän hypätä metroon aamuisin ja vaikka välissä on yksi vaihto, on se silti vähän nopeampi kuin bussi ja pääsen sillä sadan metrin päähän toimiston ovesta.
Laventeli on ihan mielettömällä paikalla keskustassa ja se löytyi lauantaina tosi helposti. Samalla matkalla kävin kääntymässä Champs-Élyséellä, kun oli niin kaunis ja lämmin ilma. Ihmiset oli niin hyvällä tuulella ! Ja iltavalaistuksessa katu näytti niin kauniilta, kun sen reunoja koristi vielä jouluvalot.
Sunnuntaina kierrettiin uusia kotikulmia ja käveltiin ihan lähellä sijaisevan Saint Martinin kanaalin molemmin puolin. Ihana seutu täynnä pikku putiikkeja ja kahviloita, mutta itse kanaalissa ei tällä hetkellä ole vettä, joten sitä ei vielä voi kauniiksi kehua (;
Aloitin maanantaina työt ja päivä meni tutustuen toimiston ihaniin ihmisiin, tutkiskellen ja tehden pieniä hommia ja kauhulla odottaen milloin mun pitäisi vastata ranskaksi puhelimeen. Vapaa-ajalla kielen käyttö on sujunut tosi hyvin kun oon hoitanut pikku juttuja, mutta toimistolla vielä vähän jännitän puhumista.
Sain ekana työpäivänä kuukausikortin metroon, bussiin yms ja pääsinkin sitä heti käyttämään, kun sain lähteä hoitamaan asioita täysin toiselle puolelle Pariisia, mulle aivan tuntemattomalle alueelle. Luojan kiitos mulla on hyvä suuntavaisto ja metrolla liikkuminen luonnistuu.. Alkuun hieman panikoin, mutta nyt vaan odotan päivittäin juuri noiden juoksevien asioiden hoitamista, koska siten näen aina uusia paikkoja tästä kaupungista!
Kerkesin maanantaina käväistä nopeasti kotona töiden jälkeen, ennenkuin menimme työkavereiden kanssa illalliselle ja sen jälkeen katsomaan Moulin Rouge kabareeta. Pitkä mutta upea ensimmäinen päivä! Moulin Rouge oli mieletön alku tälle kaikelle :) Muuten olen näiden ekojen päivien aikana hoitanut juoksevien asioiden lisäksi kaikkia posteihin liittyviä juttuja, päässyt kuuntelemaan hotellien esittelyjä, kirjoittanut erään Laventelin blogiin ja nettisivuille tulevan tekstin, järjestellyt vanhoja mappeja ja tehnyt aina sitä mitä on pyydetty ja mihin on tarvittu apua. Nämä ekat viikot on vähän tällaista totuttelua, mutta kohta se kiire kuulemma alkaa.
Moulin Rougen sisustusta
Aamutunnelmia Laventelin kulmilta
Nyt on ainakin loistava fiilis, mutta energiat on aivan lopussa. Työpäivien jälkeen tekee vaan mieli painua suoraan nukkumaan. Kestää hetki totutella tähän kaupungin hektisyyteen ja rytmiin!
Palataan viikonloppuna!
Kaisa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti